• Snapchat

Snapchat 2.0. – Sosiaalisen median seuraava iso juttu

Snapchat kasvaa, vahvistuu ja ennen kaikkea sitouttaa käyttäjiään uskomattomalla tehokkuudella. Miksi Snapchat? Mikä siinä on erikoista?

Niko Lahtinen

CRO & Partner

Snapchat kasvaa, vahvistuu ja ennen kaikkea sitouttaa käyttäjiään uskomattomalla tehokkuudella. Latasin vuosi sitten sovelluksen puhelimeen, koska työni puolesta minun on tiedettävä, missä ihmiset käyttävät aikansa.

Tuolloin Snapchatin pariin ei ollut vielä montakaan ystävääni eksynyt. Kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla uusien asioiden omaksuminen on jo hidastunut, mutta maailmalta kantautunut viesti on selkeä. Snappi on se seuraava iso juttu!

Tänä päivänä tilanne on täysin toinen. Sadat kaverini tuottavat päivittäin sisältöä ja huomaan itsekin jakavani parhaimmillani minuutteja päivästäni videomuodossa snäppiin.

Snapchat-käyttäjät todella viettävät aikansa sovelluksen parissa. Keskimääräiseltä käyttäjältä kuluu jopa 30 minuuttia Snapin sisältöjä selailemiseen päivässä!

Osa minusta toivoi, että markkinoille ei olisi nyt tullut uusia sosiaalisen median sovelluksia työllistämään yrityksiä. Toisaalta taas Snapchatin ominaisuudet ovat ylivertaisia siihen käyttöön, miten puhelimella kommunikoidaan

Snapchat wants to BE your phone (Hubspot 2016)

Luvut, jotka osoittavat, että Snapchat on merkittävä sovellus

Sovelluksen käyttöarvot ovat hurjia vai mitä mieltä olet seuraavista:

60% päivittäin Snapchatia käyttävistä henkilöistä jakaa sinne materiaalia (Time.com)

Yli puolet uusista käyttäjistä on yli 25-vuotiaita (Hootsuite.com)

Yli 8 miljardia päivittäin katsottua videoita (expandedramblings.com)

Snapchat tavoittaa jopa 41% 18–34-vuotiaista Yhdysvalloissa (Bloomberg.com)

Miksi Snapchat? Mikä siinä on erikoista?

Snapchat on todella hyvä vastaus moneen asiaan, joihin mobiililaitteet ovat meitä viestinnässä viemässä. Helppoon käytettävyyteen, vapaaseen katseluaikaan, videosisällön helppoon tuottamiseen, sisällön rikastamiseen helposti, sekä monimuotoiseen kommunikaatioon ystävien kesken.

Nämä ovat asioita, joita haluamme tehdä puhelimella.

Snapchat on videoiden jakamisen ”2.0”

Jokainen videokuvaa tuottanut ihminen tietää, ettei se aina ole ihan yksinkertaista: kun yksin pitää puhua kameralle, kuvata sekä editoida, ovat kädet täynnä hommia. Se, miten Snapchat teki videontuottamisen yksinkertaistamisen, on nerokas oivallus. Käyttäjille annettaan mahdollisuus tuottaa ainoastaan 10 sekuntia pitkiä videoita, joiden tuottaminen on huomattavasti helpompi aloittaa kuin minuuttien videot. Snapchat teki videon tuottamisesta ensimmäistä kertaa helppoa ja nopeaa. Se kasvatti nuoria lähettämään videoita ensin kahdenkeskisissä keskusteluissa toisilleen. Kun tämä alkaa sujua, voi videon julkaista kaikille seuraajilleen näin halutessaan. Käyttäjät siis opetettiin ensin opettelemaan ja sen jälkeen jakamaan.

Snapchat 2.0 on mobiilikommunikaation kaikki muodot

Noin kaksi viikkoa sitten Snapchat teki suuren päivityksen sovellukseensa. Yhdellä kertaa se toi kahdenkeskiseen viestintään kaikki ne viestinnän muodot, jotka ennen vaativat useita eri sovelluksia. Nyt voit pistää viestiä Snapchatillä seuraavilla tavoilla:

  • Tekstillä
  • Kuvilla
  • Äänipuheluilla
  • Videoiden lähettäminen
  • Videopuhelun avulla

Kun kerran Snapchat on blogitekstin aihe, niin pitihän siitä meidän sosiaalisen median gurullekin viestittää.

Kaikkien puhelimessa olevien ominaisuuksien käyttäminen on vaatinut useamman sovelluksen käyttämistä. Nyt Snapchat laittoi puhelimen ominaisuudet tehokäyttöön ja teki siitä vielä erittäin helposti käytettävän. Miten haluatkaan kommunikoida, on se aina yhden napin takana.

Nyt olet vielä etujoukoissa

Se paljon puhuttu ”pöhinä” sovelluksen ympärillä on kasvanut valtavasti. Hubspot arvioi, että Snapchat on nyt varsinaisen läpimurron kynnyksellä. Aikaisimmat omaksujat ovat ottaneet sovelluksen haltuun ja sisällön määrä kasvaa. Samalla sisällön laatu on parantunut jatkuvasti ja käyttäjät tuottavat mielenkiintoisempaa sisältöä sovellukseen.

Snapchatin kehittyminen (Hubspot)

Jos et vielä ole ottanut Snapchattia käyttöön ja sinun pitäisi tietää, mitä digitaalisessa maailmassa tapahtuu, suosittelen aloittamaan jo tänään. Lataa sovellus (iOS, Android), tee Googlen haku maailman seuratuimmista Snapchat-profiileista ja opit, mitä parhaat sisällöntuottajat tekevät seuraamalla heitä. Olet jo tällä paremmin perillä, mitä sovelluksessa tapahtuu.

Seuraavalla kerralla otetaan asialistalle, miten yritykset ovat käyttäneet Snapchatia menestyksellisesti. Liity sähköpostilistallemme, jos haluat saada blogit suoraan mailiisi.

Minunkin juttujani saa seurata. Olen kaukana Snapchatin mastertasosta, mutta into oppia tämäkin kanava on suuri. Jos olet mobiilissa, niin klikkaa tästä tai skannaa alla oleva snapcode pöytäkoneen näytöltä.

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Markkinointistrategia
    • Sosiaalinen media

    Kannattaako digimainonnan budjetit siirtää kanaviin, joissa on halvimmat konversiot?

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi

    Podcastin markkinointi: miten podcastia kannattaa markkinoida? 

    Hyvä podcast-markkinointi löytää oikean yleisön, herättää kiinnostuksen ja tukee liiketoiminnan tavoitteita. Jotta podcastista tulee osa strategista markkinointia, sen suun...

    Lue lisää
    • Analytiikka ja mittaaminen
    • Tekoäly

    Web-analytiikka ja AI – miten tekoäly muuttaa datan hyödyntämistä tuloksellisessa digimarkkinoinnissa?

    AI mullistaa tapamme kerätä, tulkita ja hyödyntää web-analytiikkaa liiketoiminnan tukena. Mihin asioihin AI vaikuttaa ja miten se on jatkossa hyvä huomioida?

    Lue lisää
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn vastuullinen ja eettinen käyttö markkinoinnissa – mitä siitä on hyvä tietää?

    Generatiivisen tekoälyn käyttö kiihtyy ja samalla esiin nousee sen vastuullisuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Mitä asioita tulee huomioida, kun haluat käyttää ...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn käytön vaarat orgaaniselle hakukonenäkyvyydelle

    Yritysten on opittava hyödyntämään tekoälyä prosesseissaan, tai he jäävät kilpailijoiden jalkoihin, mutta mitä vaaroja tekoälyn käytössä on?

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Hakukoneoptimointi

    Hakukoneoptimointi B2B-yritykselle – Miksi ja miten se kannattaa tehdä?

    Hakukoneoptimointi on B2B-yritykselle paljon enemmän kuin vain näkyvyyttä – se on osa uskottavuutta, asiantuntijuutta ja liidien hankintaa. Tässä blogissa sukellamme syihin,...

    Lue lisää
    • Uutiset

    Huippuonnistuminen vaikeissa olosuhteissa: SDM:n vuosi 2024  

    Mitkä olivat SDM:n suurimmat kehitysaskeleet, onnistumiset ja torjuntavoitot? Katso vuoden 2024 koonti toimitusjohtajamme sanoin!

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Facebook
    • Instagram
    • Sosiaalinen media

    Meta-mainonnan säännöt – Mitä mainostajan tulee tietää?

    Meta-mainonnan pelisääntöjen tunteminen ei ole valinnaista, vaan välttämätöntä. Tässä blogissa pureudutaan Metan mainospolitiikan kiemuroihin ja siihen, miten mainostat t...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    AI-optimointi – Varmista hakukonenäkyvyys myös tulevaisuudessa

    Lue mitä AI-optimoinnilla tarkoitetaan sekä miten tekoäly tulee muuttamaan hakukonemarkkinaa.

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Digitaalinen markkinointi

    Miten teollisuusyritykset voivat hyödyntää digimarkkinointia tehokkaammin?

    Digitaalinen markkinointi tarjoaa teollisuusyrityksille tehokkaan keinon kasvattaa näkyvyyttään, tuottaa liidejä ja edistää myyntiä. Lue, miten!

    Lue lisää