• Digitaalinen markkinointi

Työnantajamielikuva Suomen Digimarkkinoinnilla: mielikuva meistä hyvänä työpaikkana pitää paikkansa

SDM:n työntekijöitä osallistui työnantajamielikuvia käsittelevään tutkimukseen, jossa SDM täytti ja jopa ylitti uusien työntekijöiden odotukset.

Paula Rautiainen

Head of People Operations

Suomen Digimarkkinoinnilla (jatkossa SDM) työnhakijan mielikuva siitä, millaista meillä on olla töissä, muuttuu tutkitusti työn alkaessa myös todellisuudeksi. Janni Toiviaisen Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnan Pro gradu-tutkimuksessa selvisi, että digitoverin eli SDM:n työntekijän luoma mielikuva SDM:stä ennen työsuhteen alkamista vastasi joko täysin sitä kokemusta, jonka työntekijät olivat työsuhteensa aikana ehtineet muodostaa, tai kokivat sen todellisuudessa olevan vielä parempi.

Työnantajamielikuva luo odotuksia yritystä kohtaan

Jokaisella yrityksellä on oma olemassaolon tarkoitus, arvot ja kulttuuri sekä tapa tehdä töitä. Työnantajamielikuva rakentuu niistä signaaleista, joilla viestitään näistä asioista. Olipa kyse sitten yksittäisen työntekijän some-postauksista, yrityksestä kirjoitetuista uutisista tai blogiteksteistä, firman työntekijöiden kanssa jutustelusta, työnhakijakokemuksesta tai yrityksen koti- ja urasivuista. Mielikuva pohjautuu tähän kaikkeen luoden ennakko-odotuksia sille, millaista yrityksessä olisi olla töissä.

Työnantajamielikuva on siis yhtä kuin yrityksen brändi työnantajana. Vahva brändi auttaa houkuttelemaan haluttuja työntekijöitä ja parhaita osaajia. Mielikuvan ja brändin kannalta ratkaisevaa on, pystyykö yritys täyttämään mielikuvan luomat odotukset todellisuudessa sekä pitämään antamansa työntekijälupaukset.

Olimme mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin työntekijöiden mielikuvien ja kokemuksien vastaavuutta

Kesällä 2020 osa SDM:n työntekijöistä osallistui haastattelun kautta Janni Toiviaisen organisaatioiden työnantajakuvaa käsittelevään Pro gradu-tutkielmaan. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten työntekijöiden mielikuvat organisaation ulkoisesta työnantajakuvasta vastaavat sitä kokemusta, jonka he ovat työsuhteessaan työnantajastaan muodostaneet.

Yhteistä eri organisaatioiden haastatelluille henkilöille oli, että heistä kukin oli työskennellyt työnantajayrityksessään korkeintaan yhden vuoden ajan. Näin haluttiin varmistaa, että haastateltavilla oli vielä muistikuva siitä, millaisia mielikuvia ja odotuksia heillä oli tulevasta työsuhteestaan ja työnantajastaan ennen organisaatioon työllistymistä. Toisaalta haastatelluilta kysyttiin myös kokemuksia ja mielikuvia, joita he työsuhteensa aikana olivat ehtineet muodostaa.

Täytämme uusien työntekijöidemme odotukset työpaikasta – tai jopa ylitämme ne

Toiviaisen tutkielma on tätä blogitekstiä kirjoitettaessa vielä viimeistelyä vaille valmis, joten varsinaisia gradun tutkimustuloksia tai johtopäätöksiä kokonaisuudessaan ei ole vielä saatavilla. Näin ollen alla esitellyt havainnot ja alustavat tutkimustulokset koskevat tämän blogitekstin osalta vain Suomen Digimarkkinointia, mikä on tietenkin arvokasta tietoa meille.

Toiviaisen mukaan kaikki meiltä Suomen Digimarkkinoinnilta tutkimukseen osallistuneet haastateltavat kokivat, että heidän luomansa mielikuva ennen työllistymistä vastasi joko täysin sitä kokemusta, jonka työntekijät olivat työsuhteensa aikana ehtineet muodostaa, tai kokivat sen todellisuudessa olevan vielä parempi.

”Oon ollut aika monenlaisissa yrityksissä töissä ja monenlaisissa kulttuureissa, niin se, että SDM:llä oikeasti ollaan sitä mitä on luvattukin, on tosi hienoa.”

Kun mietittiin ulkoisia vetovoimatekijöitä, lähes kaikki haastatellut korostivat tärkeimpinä työnantajan houkuttelevuutta lisäävinä tekijöinä työnantajan omaamia arvoja ja brändimainetta.

”Meillä on hyvä henki, oikeasti hyviä tyyppejä töissä ja rekrytään vain meidän arvoihin sopivia työntekijöitä. Vaikka ollaan erilaisia ja erilaisissa tehtävissä, kuitenkin on se synergia; kaikkien kanssa tullaan toimeen, jokainen haluaa toisilleen hyvää, eikä ole sellaista kuppikuntakulttuuria”

”Kulttuuri on määrätietoinen, meillä on tosi tarkat suunnitelmat siitä, et mitä halutaan tehdä ja miksi. Ja jos joitain kehitystä vaativaa asiaa ole tähän hetkeen vielä priorisoitu, tiedän että sille tullaan kuitenkin pian tekemään jotain. Tämä motivoi mua ihan kauheasti. Hommat ovat selkeitä ja asioita oikeasti tehdään.”

”Työstään saa palautetta, se on mun mielestä parasta! Tietää, missä on onnistunut ja mitkä ovat omat vahvuudet sekä missä voi kehittyä. Palautetta annetaan runsaasti ja kaikille, onnistumisista palkitaan. ”

Rekrytointiprosessilla oli suuri merkitys työnantajamielikuvan luomisessa ja rakentumisessa, ja poikkeuksetta jokainen haastateltu korosti rekrytointiprosessissa ihmisistä välittynyttä hyvää fiilistä ja sen luomaa positiivista mielikuvaa ja houkuttelevuutta.

”Yllätyin siitä positiivisesti, et miten paljon he näkivät vaivaa jo rekrytointivaiheessa siihen, että he tutustuivat oikeasti minuun ja halusivat myös kertoa itsestään. Ei ole ollut koskaan näin kattavaa rekrytointiprosessia, missä olisin ollut mukana, vaikka mullakin on useampi työpaikka jo kuitenkin taustalla.”

Sisäisesti suurimmiksi yksilöä sitouttaviksi ja sisäiseen työnantajakuvaan vaikuttaviksi tekijöiksi nousivat avoimuus ja avoin viestintä, välittömyys sekä rento ja positiivinen työilmapiiri.  Näiden lisäksi merkittäväksi koettiin työkulttuuri, jossa työntekijät kokivat saavansa tukea ja toiminta perustui pitkälti yrityksen arvoihin, jotka oli todella jalkautettu osaksi organisaation toimintoja sen sijaan, että ne olisivat olleet vain strategiaan kirjattuja elementtejä.

”Kulttuuri ei ole sellainen konservatiivinen, että tuntuisi kuin puhuisi jollekin pomolle. Kulttuuri on lämminhenkinen ja rento. Kaikki ovat samanarvoisia ja samanhenkisiä. Asioista uskalletaan puhua ääneen, palautetta osataan antaa todella taitavasti, ihmiset osaavat kyseenalaistaa ja erityisesti keskustelun taito on korkealla tasolla”

”Ilmapiiri on rento, on helppo olla oma itsensä, puhalletaan yhteen hiileen, aina joku auttaa, halutaan toiselle parasta, eikä kukaan kilpaile ketään vastaan vain päinvastoin.”

”Ei ole semmoista fiilistä, että oltaisiin vain työkavereita. Vaan mielellään voidaan käydä vaikka yksillä tai sitten jäädä töihin muuten vain hengailemaan ja juttelemaan. Eikä lähetä sillein neljältä tai töiden loputtua heti pakosti suorinta tietä kotiin.”

Oletko sinä seuraava digitoveri, jonka mielikuvat muuttuvat todellisuudeksi ja uudeksi työpaikaksesi?

Digitoverit kokevat Suomen Digimarkkinoinnin hyväksi paikaksi tehdä töitä ja lisäksi meidät on valittu vuonna 2019 Suomen kolmanneksi parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -tutkimuksessa.  Meillä siis tutkitusti mielikuvat muuttuvat arjen todellisuudeksi, hyväksi työntekijäkokemukseksi sekä onnellisiksi työntekijöiksi!

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö arkeemme mahtuisi myös kehittämistä vaativia asioita. Välillä kohtaamme myös väsymystä, surua, pelkoa, kiirettä ja stressiä. Kaikki kuuluvat elämään ja myös hyvään työpaikkaan. Arjestamme löytyy vahvojen arvojen ja kulttuurin lisäksi kuitenkin merkittävästi enemmän

  • yhteisiä päämääriä ja kunnianhimoisia tavoitteita
  • iloa ja innostusta
  • oivalluksia ja uuden oppimista
  • intohimoista ja tavoitteellista tekemistä
  • kiitollisuutta ja onnellisuutta
  • ylpeyttä ja merkityksellisyyden kokemuksia
  • aitoa välittämistä, yhdessäoloa ja ystävyyttä
  • paljon naurua ja välillä huonojakin juttuja.

Jos haluat tehdä töitä joukkueessa, jonka (työ)elämä on kaikkea tätä ja vielä enemmänkin, laita meille tulemaan avoin hakemuksesi tai hae sosiaalisen median tiimissämme olevaa avointa työpaikkaa. 

Rekrysivulle

” Sitten tässä keväällä meille tuotiin ihan kotiovelle pikkuyllätys, jossa oli kuohari ja vaahtokarkkeja, joilla kiitettiin siitä, että ollaan SDM:llä töissä ja että ollaan jaksettu koronan keskellä. Ja just kuukausipalsussa meidän toimarikin kehui ja antoi palautetta, ja se ei lue sitä mistään paperista monotonisesti, vaan se palaute tulee ihan sydämestä.”

*Kursivoidut sitaatit on poimittu Janni Toiviaisen Pro gradu-tutkielman yhteydessä tehdyistä SDM:n työntekijöiden haastatteluista.

Lue seuraavaksi: Oletteko sinä ja yrityksesi valmiita työelämän playoff-peleihin?

 

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Analytiikka ja mittaaminen
    • Tekoäly

    Web-analytiikka ja AI – miten tekoäly muuttaa datan hyödyntämistä tuloksellisessa digimarkkinoinnissa?

    AI mullistaa tapamme kerätä, tulkita ja hyödyntää web-analytiikkaa liiketoiminnan tukena. Mihin asioihin AI vaikuttaa ja miten se on jatkossa hyvä huomioida?

    Lue lisää
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn vastuullinen ja eettinen käyttö markkinoinnissa – mitä siitä on hyvä tietää?

    Generatiivisen tekoälyn käyttö kiihtyy ja samalla esiin nousee sen vastuullisuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Mitä asioita tulee huomioida, kun haluat käyttää ...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn käytön vaarat orgaaniselle hakukonenäkyvyydelle

    Yritysten on opittava hyödyntämään tekoälyä prosesseissaan, tai he jäävät kilpailijoiden jalkoihin, mutta mitä vaaroja tekoälyn käytössä on?

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Hakukoneoptimointi

    Hakukoneoptimointi B2B-yritykselle – Miksi ja miten se kannattaa tehdä?

    Hakukoneoptimointi on B2B-yritykselle paljon enemmän kuin vain näkyvyyttä – se on osa uskottavuutta, asiantuntijuutta ja liidien hankintaa. Tässä blogissa sukellamme syihin,...

    Lue lisää
    • Uutiset

    Huippuonnistuminen vaikeissa olosuhteissa: SDM:n vuosi 2024  

    Mitkä olivat SDM:n suurimmat kehitysaskeleet, onnistumiset ja torjuntavoitot? Katso vuoden 2024 koonti toimitusjohtajamme sanoin!

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Facebook
    • Instagram
    • Sosiaalinen media

    Meta-mainonnan säännöt – Mitä mainostajan tulee tietää?

    Meta-mainonnan pelisääntöjen tunteminen ei ole valinnaista, vaan välttämätöntä. Tässä blogissa pureudutaan Metan mainospolitiikan kiemuroihin ja siihen, miten mainostat t...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    AI-optimointi – Varmista hakukonenäkyvyys myös tulevaisuudessa

    Lue mitä AI-optimoinnilla tarkoitetaan sekä miten tekoäly tulee muuttamaan hakukonemarkkinaa.

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Digitaalinen markkinointi

    Miten teollisuusyritykset voivat hyödyntää digimarkkinointia tehokkaammin?

    Digitaalinen markkinointi tarjoaa teollisuusyrityksille tehokkaan keinon kasvattaa näkyvyyttään, tuottaa liidejä ja edistää myyntiä. Lue, miten!

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Digitaalinen markkinointi
    • Tekoäly

    Asiakaskäyttäytyminen murroksessa – näin reagoit asiakkaidesi muuttuviin tarpeisiin ajoissa  

    Asiakaskäyttäytyminen on murroksessa digitalisaation ja tekoälyn myötä. Personoitujen palveluiden, datan ja trendien seuraamisen avulla yrityksesi voi kuitenkin pysyä kilpail...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Strategia
    • Tekoäly

    Kokeile osaako tekoäly kertoa, miksi yritykseltäsi kannattaa ostaa

    Tekoäly mullistaa tiedonhaun ja muuttaa asiakkaiden ostoprosessin alkupäätä valtavasti. Jatkossa tekoäly on yrityksenne aktiivisin myyjä. Sen suoriutuminen riippuu siitä, mi...

    Lue lisää