• Hakukoneoptimointi

Mikä on Googlen E-E-A-T ja miksi sillä on väliä? 

Niin sanotut E-E-A-T-periaatteet ovat olleet jo vuosia apuna varmistamassa sisällön hyödyllisyys käyttäjille ja täten sijoittuminen hakutuloksissa.

Valtteri Mustonen

    • E-E-A-T (Experience, Expertise, Authoritativeness, Trustworthiness) on Googlen tapa arvioida sisällön laatua ja luotettavuutta.
    • Google korostaa, että hyödyllinen sisältö on tehty ihmisille, ei hakukoneille. Algoritmit tunnistavat yhä paremmin pinnallisen ja uudelleenkirjoitetun materiaalin.
    • Tekoäly voi tukea sisällöntuotantoa esimerkiksi ideoinnissa, tiedonhaussa ja tekstin viilaamisessa. AI:n rinnalla tarvitaan kuitenkin ihmistä tarkistamaan faktat ja tyyli.
    • Laadukas, asiantuntijuutta ja luottamusta vahvistava sisältö on edelleen orgaanisen näkyvyyden ydin. Määrä ei korvaa laatua.
    • Vastuullisesti tuotettu tekoälysisältö voi menestyä Googlessa, jos se täyttää E-E-A-T-periaatteet ja on ihmisen tarkistamaa, ajankohtaista ja lukijalle aidosti hyödyllistä.

E-E-A-T:n ydin on yksinkertainen: Google haluaa varmistaa, että käyttäjälle tarjottu tieto on luotettavaa, todennettavaa ja ihmislukijalle kirjoitettua.

Tekoäly on saapunut ryminällä myös perinteisiin hakukoneisiin, mutta E-E-A-T tulee jatkossakin säilyttämään paikkansa SEO- ja sisältöasiantuntijoiden työkalupakissa. Tekoäly räätälöi vastauksiaan entistä tarkemmin käyttäjien tarpeisiin, joten E-E-A-T saattaa olla AI:n aikakaudella entistä tärkeämpi.

Tässä artikkelissa kerromme, mistä E-E-A-T:ssa on kyse, miten sitä pitäisi tulkita sekä kuinka se voi olla avuksi hyödyllisen, käyttäjille arvoa tuottavan sisällön tuottamisessa.

E-E-A-T kannustaa panostamaan sisällön hyödyllisyyteen

Niin sanotut E-A-T-periaatteet ovat olleet jo vuosia osa Googlen Quality Raters Guideline (QRG) -ohjeita. Lyhenne tulee sanoista Expertise, Authoritativeness ja Trustworthiness eli asiantuntijuus, auktoriteetti ja luotettavuus. Niiden tarkoitus on ollut auttaa ihmisarvioijia määrittämään, onko heidän syynissään oleva sivu hyödyllinen käyttäjälle.

Vuonna 2022 mukaan lisättiin neljäs ulottuvuus eli Experience (kokemus), jolloin kokonaisuudesta tuli E-E-A-T. Tämä muutos kertoo paljon siitä, miten hakukoneoptimointi (SEO) ja sisällöntuotanto ovat muuttuneet tekoälyn aikakaudella.

Hakukonealgoritmit ja tekoäly arvostavat uniikkia sekä asiantuntemustasi korostavaa tietoa, ei persoonatonta ja itsestäänselvyyksiä toistavaa bulkkia.

Lue lisää: AI-optimointi – Varmista hakukonenäkyvyys myös tulevaisuudessa

Onko E-E-A-T:lla väliä vuonna 2025?

Sisältö on ollut ja tulee jatkossakin olemaan ensisijaisen tärkeää verkkosivun orgaaniselle näkyvyydelle. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että eniten sisältöä liukuhihnalta tehtaileva sivusto voittaa näkyvyydessä orgaanisissa hakutuloksissa.

Määrän sijaan on panostettava laatuun ja hyödyllisyyteen. Mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Juuri tähän E-E-A-T yrittää vastata.

Google on monesti maininnut, että sivuston käyttäjäystävällisyys ja käyttökokemus ovat tärkeimpiä asioita orgaanisen näkyvyyden kannalta, ja E-E-A-T on osa tätä kokonaisuutta.

Käytännössä E-E-A-T pyrkii varmistamaan, että hakutuloksissa nouseva tieto on peräisin luotettavasta lähteestä. Haluaahan Google tarjota parasta mahdollista informaatiota käyttäjilleen.

Sama logiikka pätee myös silloin, kun haluat sivustosi tekoälyn suosittelemaksi. Kerromme tästä lisää edempänä, mutta käydään ensin läpi, mitä E-E-A-T pitää sisällään:

  • Experience (Kokemus): Sisällön julkaiseva taho osoittaa tuntevansa aiheen käytännön tasolla. Sisältö heijastaa tiedon lisäksi todellisia kokemuksia ja esimerkkejä.
  • Expertise (Asiantuntijuus): Asiantuntija hallitsee aiheensa ja tuo esille faktoja, tutkimuksia ja käytännön näyttöjä osaamisestaan.
  • Authoritativeness (Auktoriteetti): Sivusto ja sen tekijät ovat tunnettuja ja tunnistettu luotettavina lähteinä, sekä verkossa että sen ulkopuolella.
  • Trustworthiness (Luotettavuus): Sivustoa on turvallista käyttää ja sen sisältämä tieto on luotettavaa. Esimerkiksi omalla nimellään kirjoittavat asiantuntija, ajantasainen sisältö ja läpinäkyvyys vahvistavat luottamusta.

”Hyödyllinen sisältö” on kirjoitettu ihmisiä, ei hakukoneita varten

Perinteisesti hakukoneoptimoinnissa on menestynyt hyödyntämällä avainsanoja tehokkaasti.

Googlen alkuaikoina SEO:n maailma oli villi länsi, jossa sisällön laadun sijaan avainsanojen määrä ratkaisi ja monet pyrkivät saamaan tuloksia keinoja kaihtamatta. Usein tämä tapahtui käyttäjäkokemuksen kustannuksella.

Onneksi Googlen hakualgoritmi ei nykyään painota ainoastaan avainsanojen käyttöä vaan arvioi, tarjoaako sivu vastauksen käyttäjän kysymykseen.

Google on aikojen saatossa muuttanut algoritmiaan vastaamaan entistä paremmin käyttäjien hakuihin, esimerkiksi vuoden 2022 Helpful Content -päivityksen kaltaisilla uudistuksilla.

Google haluaa palkita luotettavasta ja asiantuntemusta korostavasta sisällöstä, ei massalla tuotetusta ”tekoälymoskasta”.

Kun tavoitteena on luoda lukijalle hyödyllistä sisältöä, Google kehottaa E-E-A-T:n lisäksi arvioimaan sisältöä esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:

  • Tuoko sisältö jotain uutta jo olemassa olevan tiedon päälle vai toistaako se itsestäänselvyyksiä tai samaa tietoa kuin muut?
  • Luoko sisältö kattavan kuvan käsiteltävästä aiheesta vai jääkö se vajavaiseksi?
  • Onko teksti otsikoitu kuvaavasti ja tavalla, joka antaa selkeän yleiskuvan sisällöstä vai onko otsikointi harhaanjohtavaa?
  • Onko sisältö sellaista, jonka pariin haluaisit palata myöhemmin tai jonka jakaisit ystävällesi?
  • Onko sisällössä kirjoitusvirheitä, väärää tietoa tai muita merkkejä huolimattomasta ja hätäisestä toteutuksesta?
  • Jos joku päätyisi sivulle, saisiko sisällöstä kuvan, että sen on tuottanut luotettava aiheen asiantuntija?
  • Onko sisältö tuotettu ensi sijassa hakukoneiden algoritmeille vai ihmisille?

Lue lisää: Tekoälyn vastuullinen ja eettinen käyttö markkinoinnissa – mitä siitä on hyvä tietää?

Käyttäjälähtöinen ja luotettava sisältö tekoälyn aikakaudella

Tekoälyn avulla sisältöä voidaan tuottaa nopeammin kuin koskaan, mutta Google on tehnyt linjauksensa selväksi:

AI-sisältö ei ole ongelma, jos se on laadukasta, hyödyllistä ja tuotettu vastuullisesti.

Tämä tarkoittaa, että tekoälynkin avulla luotu teksti voi pärjätä hakutuloksissa, kunhan se on ihmisen tarkistama, faktoihin perustuva ja ylipäätään E-E-A-T:n mukaista.

Jos haluat varmistaa, että verkkosivusi sisältö on luotettavaa ja siitä välittyy uniikki asiantuntemuksesi, pidä mielessä seuraavat asiat:

  • Sisältö on aina ihmisen tarkistamaa ja muokkaamaa, vaikka kirjoittamisessa olisi käytetty tekoälyä. Kirjoittamisen lisäksi tekoäly voi olla hyödyksi ideoinnissa, oikolukemisessa ja taustatyössä, kuten relevanttien lähteiden kartoittamisessa.
  • Hyödynnä sisällössä asiantuntijoita ja merkitse heidän nimensä tekstin lähteeksi tai kirjoittajaksi.
  • Pidä sisältö ajan tasalla ja merkitse julkaisupäivä tekstin yhteyteen. Älä lisää sivun URL-osoitteeseen vuosilukuja tai muuta tietoa, joka estää sivun päivittämisen tulevaisuudessa.
  • Älä epäröi linkata ulkoisiin lähteisiin, kunhan ne ovat luotettavia ja tukevat sisällössä esittämiäsi väitteitä tai tilastoja.
  • Kerro jotain uniikkia äläkä vain toista samaa tarinaa kuin kilpailijasi. Rikasta sisältöä omilla tilastoillasi, asiantuntijoidesi tietämyksellä sekä asiakkaidesi kokemuksilla.

Nykyään kuka tahansa voi tuottaa tekstiä napin painalluksella. Tekoälyn tuottama sisältö ei kuitenkaan yleensä täytä hyödyllisyyden ja luotettavuuden vaatimuksia, ei ainakaan ilman ihmisen tekemää lisätyötä.

Pahimmillaan tekoälyn huolimaton käyttö sisällöntuotannossa voi vaarantaa hakukonenäkyvyyden.

Tekoälyhype ja vauhdista jäämisen pelko saa monet tuottamaan massoittain nopeasti syntyvää, mutta heikkolaatuista sisältöä. Ylilyönnit tekoälysisällön kanssa voivat kuitenkin johtaa orgaanisen liikenteen ja hakukonenäkyvyyden romahtamiseen, jos Google tunnistaa sisällön heikkolaatuiseksi.

Lue lisää: Tekoälyn käytön vaarat orgaaniselle hakukonenäkyvyydelle

Varmista näkyvyytesi hakukoneissa ja tekoälyn suosituksissa

Hakukoneoptimoinnissa maltti on valttia, eikä tuloksia yleensä synny yhdessä yössä. Siksi laatuun panostaminen ja pitkäjänteisyys kannattaa.

Panosta ihmislähtöiseen sisältöön, tuo asiantuntijat näkyviin ja käytä tekoälyä tehostamaan sisältöasiantuntijan työtä, ei korvaamaan sitä.

Haluatko nostaa brändisi tekoälypalveluiden vastauksiin? Lue lisää AI-optimoinnista.

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Analytiikka ja mittaaminen
    • Digitaalinen markkinointi
    • Google Ads

    Kustannustehokkaampaa ja tarkempaa konversiodataa laajennetuilla konversioasetuksilla – näin hyödyt ominaisuudesta

    Laajennetut konversioasetukset voivat parantaa mainonnan kustannustehokkuutta!

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    Mikä on Googlen E-E-A-T ja miksi sillä on väliä? 

    Niin sanotut E-E-A-T-periaatteet ovat olleet jo vuosia apuna varmistamassa sisällön hyödyllisyys käyttäjille ja täten sijoittuminen hakutuloksissa.

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Sähköpostimarkkinointi

    Markkinoinnin automaation järjestelmät eivät yksin riitä – unohditko ihmiset? 

    Jos markkinoinnin automaatiosta puuttuu panostukset sisältömarkkinointiin tai ihmisten yhteistyöhön, järjestelmä ei lunasta lupaustaan.

    Lue lisää