Referenssit

KultaRahaksi

Tekoälyavusteinen sisällöntuotanto ja hakukoneoptimointi vauhdittivat kultaa, hopeaa ja koruja ostavan perheyrityksen kasvua.

KultaRahaksi on tehnyt yhteistyötä SDM:n kanssa jo vuodesta 2023 lähtien. Syksyllä 2024 palvelukokonaisuutta laajennettiin tekoälyavusteiseen sisällöntuotantoon ja hakukoneoptimointiin keskittyvällä projektilla, jonka tavoitteena oli parantaa hakutulossijoituksia ja kasvattaa orgaanista liikennettä.

Ensimmäinen työvaihe keskittyi palvelu- ja kategoriasivujen (esim. ”ostetaan kultaa”) sisällölliseen rikastamiseen ja myöhemmin mukaan otettiin artikkelitekstien sisältöpäivitykset sekä uusien artikkeleiden ja paikkakuntakohtaisten palvelusivujen laskeutumissivujen tuottaminen.

Projektin aikana tunnistettiin eniten orgaanisen liikenteen kasvupotentiaalia omaavat sivut ja hakutermit sekä hyödynnettiin asiakkaalle räätälöityjä tekoälyratkaisuja sisällöntuotannon tehostamiseksi.

“Tekoälyratkaisut auttoivat tekemään sivuista ja sisällöistä täsmällisempiä sekä lukijalle hyödyllisempiä ilman, että aikaa kului liikaa”, sanoo KultaRahaksi Oy:n toimitusjohtaja Kim Siren.

Nopea kehitys ja näkyviä tuloksia

Puolen vuoden tarkastelujaksolla KultaRahaksi.fi-sivuston orgaaninen näkyvyys kasvoi merkittävästi, hakutulossijoitukset parantuivat tärkeimmillä hakusanoilla, palvelusivujen klikkausprosentti kaksinkertaistui ja sisällöt tavoittivat oikeat kohderyhmät aiempaa selvästi paremmin.

“Hakutulossijoitusten paraneminen ja näkyvyyden kasvaminen on ollut helposti huomattavissa”, Siren sanoo.

Siren kokee tekoälyavusteisen sisällöntuotannon mallin tehokkaaksi ja järkeväksi lähestymistavaksi laajojen verkkosivustojen kehittämiseen.

“On paljon sellaisia sivuja, joita ei kannata tehdä täysin käsin. Tekoälyratkaisujen hyödyntäminen vapauttaa asiantuntijoiden aikaa sivujen ja sisältöjen optimointiin sekä viimeistelyyn.”

Sisältömarkkinoinnin ja hakukoneoptimoinnin lisäksi SDM:n KultaRahaksi Oy:lle tuottama palvelukokonaisuus kattaa myös hakukonemainonnan ja sosiaalisen median markkinoinnin.

Siren sanoo olevansa erittäin tyytyväinen yhteistyöllä saavutettuihin tuloksiin.

“Olen tykännyt siitä, että joku huolehtii kokonaisuudesta. Säännöllinen tekeminen ja seuranta tuovat selkeyttä, ja näkee, että homma etenee.”

 

Tuloksia

Palvelusivujen klikkausprosentti parani

2x

Orgaanisen liikenteen määrä palvelusivuille

+500 %

Sivuston näkyvyys orgaanisissa hakutuloksissa

+80 %

Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntö ja kerro tarpeistasi, niin autamme yritystäsi kehittämään digitaalista myyntiä ja markkinointia.

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
SUOSTUMUKSET*
SUOSTUMUKSET*