SDM on mukana Googlen IGAP Lite -kasvuohjelmassa

Google on valinnut SDM:n mukaan vuoden 2025 IGAP Lite -kasvukiihdyttämöohjelmaan (International Growth Agency Program Lite).

Kasvupotkua kansainvälisille markkinoille 

IGAP Lite on Googlen valituille kumppaneille suunnattu ohjelma, joka kiihdyttää ohjelmaan valittujen kansainvälistä kasvua Googlen työkalujen, asiantuntemuksen ja palveluiden avulla. Vain harvat toimistot maailmanlaajuisesti valitaan ohjelmaan, joten SDM:n pääsy mukaan on merkittävä tunnustus osaamisellemme. 

Google tarjoaa ohjelman kautta monipuoliset resurssit ja tuen kansainvälistymiseen – aina ajantasaisesta yli 50 markkinan markkinatiedosta kehittyneisiin työkaluihin, jotka auttavat tunnistamaan kansainvälisiä kasvumahdollisuuksia. 

Ohjelma hyödyttää myös asiakkaitamme 

 Ohjelman myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä syvempää dataa ja näkemystä kohdemarkkinoista sekä tukea kampanjoiden lokalisointiin ja optimointiin.  

Ohjelma sisältää muun muassa verkkosivuanalyysejä ja kampanjoiden lokalisointipalveluita, joiden avulla voimme mukauttaa asiakkaidemme markkinointia tehokkaasti paikallisiin oloihin sopivaksi. Saamme ohjelman myötä myös mahdollisuuden päästä erilaisiin koulutuksiin ja workshoppeihin, joista saamme käyttöömme Googlen syvän asiantuntemuksen globaalista markkinasta.   

IGAP Lite -ohjelmaan valittuna toimistona pystymme tukemaan asiakkaitamme entistä tehokkaammin kansainvälisessä kilpailussa ja uusien asiakaskuntien tavoittamisessa. Tämä ainutlaatuinen tilaisuus antaa sekä meille että asiakkaillemme uutta potkua kasvuun ja kansainvälistymiseen. 

Lue myös: SDM on Great Place to Workin Suomen parhaiden listalla 2025 

 

Lue lisää uutisia

  • SDM Gaalassa kohtasivat digitoverit aveceineen

    SDM:n vuosijuhlassa juhlittiin yhteisiä onnistumisia ja digitoverien saavutuksia!

    Lue lisää
  • SDM on Great Place to Workin Suomen parhaiden listalla 2025

    SDM on jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista.

    Lue lisää
  • Aloitimme yhteistyön Otava Oppimisen palveluiden kanssa

    Toteutamme yhteistyössä MVG-strategian ja mittaamisen kattavan kokonaisuuden.

    Lue lisää
  • Suomen parhaita työpaikkoja luotsaava Great Place To Work® tavoittelee kasvua SDM:n avulla

    Olennaista on tehdä tuloksellista markkinointia kustannustehokkaasti. Lue yhteistyön tavoitteista!

    Lue lisää
  • Martela etsi selkeästi koordinoitua digimarkkinoinnin kokonaisratkaisua – toteuttajaksi SDM

    Työ- ja oppimisympäristöjä kehittävä Martela etsi proaktiivista ja kokonaisvaltaista digimarkkinoinnin kumppania, joka ottaa kantaa, antaa näkemystä sekä muuttaa aiemmin p...

    Lue lisää
  • Tuomas Liisanantti on nimitetty SDM:n uudeksi markkinointijohtajaksi

    Tuore markkinointijohtaja aloittaa työnsä tärkeässä nivelvaiheessa, jossa SDM hakee entistä kansainvälisempää kasvua. 

    Lue lisää
  • SDM Gaalassa juhlittiin vuoden tähtihetkiä

    SDM:n vuosijuhlassa juhlittiin yhteisiä onnistumisia ja digitoverien saavutuksia!

    Lue lisää
  • EU:n osarahoittama hanke kansainvälistymisen vauhdittamiseksi

    SDM on toteuttanut hankkeen, jonka tavoitteena oli suunnitella, kehittää ja konseptoida MRACE®-strategiatuotteet kilpailukyvyn parantamiseksi ja kansainvälistymisen mahdollista...

    Lue lisää
  • SDM on vuonna 2024 jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista

    Olemme olleet jo viidesti kymmenen parhaan suomalaisen työpaikan joukossa Great Place to Workin tutkimukseen perustuvalla listalla.

    Lue lisää
  • Voitto kotiin Vuoden Toimisto -tutkimuksesta — jo neljännen kerran!

    Nappasimme jälleen voiton Vuoden Toimisto -tutkimuksesta, jossa voittajat valitaan asiakkaiden antaman palautteen perusteella. Tänä vuonna olimme mukana Kulta-kategoriassa.

    Lue lisää