SDM Gaalassa kohtasivat digitoverit aveceineen

SDM:n vuosijuhlassa juhlittiin yhteisiä onnistumisia ja digitoverien saavutuksia!

SDM Gaala 2025 oli ilon ja onnistumisten juhlaa. Tänä vuonna gaalaa vietettiin ensimmäistä kertaa kuvankauniissa Juurikkasaaressa Päijänteen rantamaisemissa. SDM:n historiassa tilaisuus oli kuudes gaalatapahtuma, johon digitoverit aveceineen kutsuttiin viettämään yhdessä aikaa, syömään hyvin ja tanssimaan keväisessä yössä.

Gaalassa palkittiin jälleen digitovereita, jotka olivat vuoden aikana onnistuneet jollain yritykselle ja yhteisölle merkityksellisellä tavalla. Gaalassa jaetuista palkinnoista kolme valittiin äänestämällä ja muiden seitsemän palkinnon saajat valitsi johto, joka kuuli valinnoissaan myös esihenkilöiden ehdotuksia.

Palkintojen jakaminen on tapa nostaa esiin erilaisia onnistumisia vuoden varrelta.

Lisäksi juhlassa jaettiin juhlamerkkejä tunnustuksena pitkästä urasta SDM:llä. Juhlamerkin saivat kaikki 5, 8 tai 10 vuotta talossa olleet digitoverit. Juhlamerkkien jakaminen aloitettiin vuonna 2024 ja tänä vuonna merkin sai jälleen kuusi uutta digitoveria.

Keskimääräistä pidemmät työurat ovat olleet SDM:llä tärkeä tavoite, jota tuetaan työntekijäkokemusta kehittämällä, kulttuuriin ja johtamiseen panostamalla sekä jatkuvan kehittymisen varmistamisella. Vuosien työura kertoo sitoutumisesta yhteiseen tarinaan ja päämääriin, jotka työntekijä kokee itselleen merkityksellisiksi.

Äänestyksen perusteella jaetut tunnustukset 2025

Vuoden digitoveri: Miia Sirviö, Web Analytics Chapter Lead. Olet joukkoamme tiivistävä ja arvojemme mukaan toimiva ihminen, jolla on yhteisöön erityinen vaikutus!

Vuoden kehittyjä Jere Piippo, Paid Search & Programmatic Specialist: Olet vuoden aikana kehittynyt harppauksin, minkä moni on pannut merkille.

Vuoden asiakastiimi: Tiia, Petja, Juho, Matias, Lasse, Sami, Atte, Tuure, Birgtta, Valtti ja Kimmo Tämä asiakastiimi on onnistunut työssään erinomaisella tavalla – tekemisen meininki ja hyvä tunnelma välittyy kauas!

Muut gaalassa jaetut palkinnot 2025

Vuoden tulokas: Tuomas Liisanantti, CMO. Teet ensiluokkaista työtä ja välität ympärillesi hyvää energiaa. Näkemyksesi ovat selkeitä ja auttavat kaikkia eteenpäin!

Vuoden auttava käsi: Eetu Eloranta, Paid Search & Programmatic Specialist. Olet takuuvarma hyvän hengen luoja, aktiivinen tiimiläinen ja kannustava perehdyttäjä.

Vuoden auttava käsi Eetu Eloranta

Vuoden luottopakki: Sami Voutilainen, Paid Search & Programmatic Specialist. Vuosien kokemuksesi näkyy varmuutena, asiantuntijuutena ja tuloksina. Annat paljon!

Vuoden saappaat jalkaan: Anni Sarasti, Social Media Chapter Co-Lead. Olet tehnyt tyylilläsi ja taidollasi SDM:stä vieläkin vahvemman. Täytät johtajan saappaat erinomaisesti!

Vuoden teknologiavelho: Mikko Jäppinen, Paid Search & Programmatic Specialist. Otat rohkeasti haltuun uusia asioita ja sinulla on aina ideoita takataskussa. Upea asenne!

Vuoden valioyksilö: Jukka Jäntti, SEO-CRO Account Manager. Olet esimerkillinen ammattilainen, jolta hommat hoituvat aina ajallaan, varmalla laadulla ja hyvin tuloksin. 

Vuoden sankariteko: Petja Laine, Digital Sales. Olet osoittanut sankaruutta ja toimeen tarttumista tavalla, joka ei ole jäänyt muilta huomaamatta. Kiitos, sankari!

Onnittelumme palkituille sekä lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille digitovereille aveceineen!

 

Jos haluat olla mukana ensi vuoden gaalassamme, jätä meille avoin hakemuksesi!

Lue lisää uutisia

  • Pasi Viinamäki on nimitetty vastaamaan SDM:n tekoälykehityksestä

    Head of AI -roolissa aloittavan Viinamäen johdolla SDM jatkaa investointeja omien tekoälyratkaisujen kehittämiseen ja tekoälyosaamisen vahvistamiseen.

    Lue lisää
  • SDM uusi jälleen Great Place to Work -sertifikaattinsa – henkilöstötutkimuksesta korkeat tulokset

    Sertifikaatti on työnantajalle osoitus siitä, että yrityksessä on tutkitusti tyytyväiset työntekijät sekä luottamus yrityksen johtamista kohtaan on korkealla tasolla.

    Lue lisää
  • SDM lahjoittaa jokaisesta NPS-vastauksesta MIELI ry:lle

    Kuukausittain toistuvaan asiakastyytyväisyyskyselyyn vastaaminen kerryttää lahjoitettavaa summaa. Lahjoituskampanja kestää vuoden 2025 loppuun saakka.

    Lue lisää
  • SDM on mukana Googlen IGAP Lite -kasvuohjelmassa

    Google on valinnut SDM:n mukaan vuoden 2025 IGAP Lite -kasvukiihdyttämöohjelmaan (International Growth Agency Program Lite).

    Lue lisää
  • SDM on Great Place to Workin Suomen parhaiden listalla 2025

    SDM on jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista.

    Lue lisää
  • Aloitimme yhteistyön Otava Oppimisen palveluiden kanssa

    Toteutamme yhteistyössä MVG-strategian ja mittaamisen kattavan kokonaisuuden.

    Lue lisää
  • Suomen parhaita työpaikkoja luotsaava Great Place To Work® tavoittelee kasvua SDM:n avulla

    Olennaista on tehdä tuloksellista markkinointia kustannustehokkaasti. Lue yhteistyön tavoitteista!

    Lue lisää
  • Martela etsi selkeästi koordinoitua digimarkkinoinnin kokonaisratkaisua – toteuttajaksi SDM

    Työ- ja oppimisympäristöjä kehittävä Martela etsi proaktiivista ja kokonaisvaltaista digimarkkinoinnin kumppania, joka ottaa kantaa, antaa näkemystä sekä muuttaa aiemmin p...

    Lue lisää
  • Tuomas Liisanantti on nimitetty SDM:n uudeksi markkinointijohtajaksi

    Tuore markkinointijohtaja aloittaa työnsä tärkeässä nivelvaiheessa, jossa SDM hakee entistä kansainvälisempää kasvua. 

    Lue lisää
  • SDM Gaalassa juhlittiin vuoden tähtihetkiä

    SDM:n vuosijuhlassa juhlittiin yhteisiä onnistumisia ja digitoverien saavutuksia!

    Lue lisää