EU:n osarahoittama hanke kansainvälistymisen vauhdittamiseksi

SDM on toteuttanut hankkeen, jonka tavoitteena oli suunnitella, kehittää ja konseptoida MRACE®-strategiatuotteet kilpailukyvyn parantamiseksi ja kansainvälistymisen mahdollistamiseksi. Hanke sai rahoitusta Euroopan unionilta.

MRACE® – Strategiatuotteet kilpailukyvyn parantamiseksi ja kansainvälistymisen mahdollistamiseksi

Suomen Digimarkkinointi Oy on toteuttanut hankkeen, jonka tavoitteena oli suunnitella, kehittää ja konseptoida MRACE®-strategiatuotteet kilpailukyvyn parantamiseksi ja kansainvälistymisen mahdollistamiseksi. Hanke sai rahoitusta Euroopan unionilta.

Hankkeen tausta ja tavoitteet

Hankkeen taustalla oli tarve luoda strategisempia markkinoinnin tuotteita vastaamaan tämän päivän asiakkaiden muuttuneisiin tarpeisiin. Pandemian myötä yritysten digitaalinen kilpailu on koventunut, minkä vuoksi markkinoinnin täytyy olla entistä erottuvampaa ja kannattavampaa.

Tavoitteenamme oli kehittää erilaisia tuotteita, joilla mahdollistetaan yritysten markkinointistrategioiden luominen. Hyvä markkinointistrategia koostuu toimintaympäristön ja kohderyhmän tuntemisesta, selkeistä tavoitteista sekä oikeiden markkinointikanavien ja -viestien valitsemisesta.

Hankkeen toteutus ja tulokset

Hankkeen aikana kehitimme viisi uutta strategiatuotetta:

  1. Kilpailija-analyysi
  2. Ostajapersoonat & kanavastrategia
  3. Brändistrategia
  4. Arvolupaus
  5. Markkinoinnin tavoiteasetannan workshop

Tuotekehitystä varten teimme yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, jotka tutkivat B2B-asiakkaiden ostokäyttäytymistä haastattelututkimuksen kautta. Lisäksi hyödynsimme Omega Research Oy:n asiantuntemusta tuotesparrauksessa. Nämä yhteistyöt toivat arvokasta näkemystä tuotteiden kehittämiseen ja viimeistelyyn.

Hanke saavutti tavoitteensa erinomaisesti, sillä kehitettyjä tuotteita on jo myyty sekä kotimaisille että kansainvälisille asiakkaille. Tuotteet ovat herättäneet suurta kiinnostusta kohderyhmässämme, ja olemme saaneet hankittua merkittäviä uusia asiakkuuksia, joilla on myös kansainvälistä liiketoimintaa.

Hankkeen vaikutukset ja tulevaisuus

Uudet strategiatuotteet mahdollistavat markkinoiden laajemman avautumisen ja yrityksemme entistä vahvemman kasvun. Hankkeen myötä pystymme hankkimaan enemmän isoja, kansainvälisiä asiakkaita, mikä luo liiketoiminnallemme kasvua ja vakautta. Samalla saamme arvokasta kokemusta ja referenssejä kansainvälisiltä markkinoilta.

Hanke on antanut meille paremmat valmiudet kansainvälistymiseen, rekrytointiin sekä myynnin ja yritystoiminnan kasvuun. Jatkamme tuotteiden kehittämistä asiakaspalautteen pohjalta ja seuraamme markkinoiden muutoksia pysyäksemme kilpailukykyisinä. Tavoitteenamme on fokusoitua jatkossa entistä vahvemmin kansainvälisille markkinoille tähtääviin asiakkaisiin ja edistää siten omaa kansainvälistymistämme.

Lue lisää uutisia

  • SDM on yksi maamme parhaista työpaikoista vuonna 2026

    SDM on sijoittunut vuoden 2026 Great Place to Work -listalla Suomen 10 parhaan työpaikan joukkoon keskisuurten organisaatioiden kategoriassa.

    Lue lisää
  • Suomen Digimarkkinointi vaihtoi nimensä – ”Kansainvälinen kasvu vaatii uudistumista”

    Suomen Digimarkkinointi Oy on vaihtanut nimensä SDM Digital Oy:ksi. Nimenmuutos liittyy kansainvälistymistä koskevan strategian edistämiseen.

    Lue lisää
  • Pasi Viinamäki on nimitetty vastaamaan SDM:n tekoälykehityksestä

    Head of AI -roolissa aloittavan Viinamäen johdolla SDM jatkaa investointeja omien tekoälyratkaisujen kehittämiseen ja tekoälyosaamisen vahvistamiseen.

    Lue lisää
  • SDM uusi jälleen Great Place to Work -sertifikaattinsa – henkilöstötutkimuksesta korkeat tulokset

    Sertifikaatti on työnantajalle osoitus siitä, että yrityksessä on tutkitusti tyytyväiset työntekijät sekä luottamus yrityksen johtamista kohtaan on korkealla tasolla.

    Lue lisää
  • SDM lahjoittaa jokaisesta NPS-vastauksesta MIELI ry:lle

    Kuukausittain toistuvaan asiakastyytyväisyyskyselyyn vastaaminen kerryttää lahjoitettavaa summaa. Lahjoituskampanja kestää vuoden 2025 loppuun saakka.

    Lue lisää
  • SDM on mukana Googlen IGAP Lite -kasvuohjelmassa

    Google on valinnut SDM:n mukaan vuoden 2025 IGAP Lite -kasvukiihdyttämöohjelmaan (International Growth Agency Program Lite).

    Lue lisää
  • SDM Gaalassa kohtasivat digitoverit aveceineen

    SDM:n vuosijuhlassa juhlittiin yhteisiä onnistumisia ja digitoverien saavutuksia!

    Lue lisää
  • SDM on Great Place to Workin Suomen parhaiden listalla 2025

    SDM on jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista.

    Lue lisää
  • Aloitimme yhteistyön Otava Oppimisen palveluiden kanssa

    Toteutamme yhteistyössä MVG-strategian ja mittaamisen kattavan kokonaisuuden.

    Lue lisää
  • Suomen parhaita työpaikkoja luotsaava Great Place To Work® tavoittelee kasvua SDM:n avulla

    Olennaista on tehdä tuloksellista markkinointia kustannustehokkaasti. Lue yhteistyön tavoitteista!

    Lue lisää