SDM:n hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin kokenut kasvuosaaja Ilkka Kaikuvuo

Kaikuvuo tunnetaan kasvu- ja start-up-yritysten hallitusammattilaisena.

SDM:n uutena hallituksen puheenjohtajana aloittaa hallitusammattilainen Ilkka Kaikuvuo, joka tunnetaan vahvana kasvuosaajana, sarjayrittäjänä ja puhujana. Kaikuvuo on myös ollut perustamassa useita kasvuyrityksiä, kuten Surveypal ja Framery.

Kaikuvuo tuo mukanaan laajan kokemuksen mm. rahoituksesta, yrityskaupoista sekä kansainvälistymisestä, vahvistaen näin SDM:n asemaa kasvun tiellä. Hänen  kokemuksensa tarjoaa SDM:lle mahdollisuuden edistää kasvustrategiaansa entistä tehokkaammin – kulttuuria unohtamatta.

Ilkka Kaikuvuo astuu tehtäväänsä innostunein mielin. Hän on vakuuttunut sekä SDM:n teknologiaosaamisesta, palvelutarjonnasta että kulttuurin vaalimisesta.

“SDM on mielenkiintoinen firma, jolla on laaja asiakaskunta, ajanmukaiset palvelut sekä hyvä draivi päällä. Uskon, että tekoälyn ja teknologian kehityksen myötä SDM:llä on suuret mahdollisuudet olla edelläkävijä”, Kaikuvuo kertoo.

SDM:n CEO Jaakko Suojanen iloitsee, että yritys sai jälleen oikean henkilön tukemaan SDM:n tavoitteita.

“Olen todella tyytyväinen, että saimme Ilkan kaltaisen kokeneen kasvuosaajan mukaan SDM:n seuraaviin kehitysloikkiin. Yhdessä tulemme jatkamaan kasvun polulla, säilyttäen samalla SDM:n hyvän yhdessä tekemisen ilmapiirin. Olemme kiitollisia hallituksen aiemmalle puheenjohtajalle Risto Anttoselle, joka luotsasi hallitustyöskentelyä strategiselle tasolle. Nyt otamme seuraavan askeleen Ilkan tuella”, Suojanen sanoo.

Hallitustyöskentelyssä Kaikuvuo haluaa keskittyä sparraavaan rooliin ja painottaa, että hallitus toimii yritystä varten eikä päinvastoin. Kaikuvuo korostaa myös kulttuurin merkitystä, joka on SDM:llä poikkeuksellisen vahva.

“Kulttuuria täytyy tietoisesti vaalia yrityksen kasvaessa ja markkinan muuttuessa. Kasvua on mahdollista tehdä ilman liiallista byrokratiaa, ja on hienoa huomata, että SDM on vahvvasti arvojohdettu yritys”, Kaikuvuo päättää.

Ilkka Kaikuvuo
Ilkka Kaikuvuo

 

Lisätietoja:

Ilkka Kaikuvuo 040 5248960

Jaakko Suojanen 040 809 8813

Lue lisää uutisia

  • Suomen Digimarkkinointi vaihtoi nimensä – ”Kansainvälinen kasvu vaatii uudistumista”

    Suomen Digimarkkinointi Oy on vaihtanut nimensä SDM Digital Oy:ksi. Nimenmuutos liittyy kansainvälistymistä koskevan strategian edistämiseen.

    Lue lisää
  • Pasi Viinamäki on nimitetty vastaamaan SDM:n tekoälykehityksestä

    Head of AI -roolissa aloittavan Viinamäen johdolla SDM jatkaa investointeja omien tekoälyratkaisujen kehittämiseen ja tekoälyosaamisen vahvistamiseen.

    Lue lisää
  • SDM uusi jälleen Great Place to Work -sertifikaattinsa – henkilöstötutkimuksesta korkeat tulokset

    Sertifikaatti on työnantajalle osoitus siitä, että yrityksessä on tutkitusti tyytyväiset työntekijät sekä luottamus yrityksen johtamista kohtaan on korkealla tasolla.

    Lue lisää
  • SDM lahjoittaa jokaisesta NPS-vastauksesta MIELI ry:lle

    Kuukausittain toistuvaan asiakastyytyväisyyskyselyyn vastaaminen kerryttää lahjoitettavaa summaa. Lahjoituskampanja kestää vuoden 2025 loppuun saakka.

    Lue lisää
  • SDM on mukana Googlen IGAP Lite -kasvuohjelmassa

    Google on valinnut SDM:n mukaan vuoden 2025 IGAP Lite -kasvukiihdyttämöohjelmaan (International Growth Agency Program Lite).

    Lue lisää
  • SDM Gaalassa kohtasivat digitoverit aveceineen

    SDM:n vuosijuhlassa juhlittiin yhteisiä onnistumisia ja digitoverien saavutuksia!

    Lue lisää
  • SDM on Great Place to Workin Suomen parhaiden listalla 2025

    SDM on jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista.

    Lue lisää
  • Aloitimme yhteistyön Otava Oppimisen palveluiden kanssa

    Toteutamme yhteistyössä MVG-strategian ja mittaamisen kattavan kokonaisuuden.

    Lue lisää
  • Suomen parhaita työpaikkoja luotsaava Great Place To Work® tavoittelee kasvua SDM:n avulla

    Olennaista on tehdä tuloksellista markkinointia kustannustehokkaasti. Lue yhteistyön tavoitteista!

    Lue lisää
  • Martela etsi selkeästi koordinoitua digimarkkinoinnin kokonaisratkaisua – toteuttajaksi SDM

    Työ- ja oppimisympäristöjä kehittävä Martela etsi proaktiivista ja kokonaisvaltaista digimarkkinoinnin kumppania, joka ottaa kantaa, antaa näkemystä sekä muuttaa aiemmin p...

    Lue lisää