Suomen Digimarkkinointi laajentaa omistajapohjaansa yrityksen sisälle

Suomen Digimarkkinoinnin omistajapohja laajenee.

Suomen Digimarkkinointi tekee omistajuusmuutoksia ja laajentaa yrityksen omistajuuden koskemaan myös työntekijöitä. Uudistuksilla vahvistetaan yrityksen tehokasta kasvustrategiaa.

Yrityksen alkuvaiheen rahoittaja Ari Kanninen siirtyy sivuun Suomen Digimarkkinoinnin omistajapohjasta myyden oman osuutensa yrityksestä. Samalla pääomistajiksi siirtyvät kaupallinen johtaja Niko Lahtinen ja toimitusjohtaja Jaakko Suojanen.

”Liikevaihtomme kasvu oli vuonna 2018 38% ja myyntikatteemme parani lähes 50%. Arin siirtyminen pois tulee oikeaan hetkeen ja mahdollistaa uuden hallituksen nimeämisen, jonka avulla pystymme jatkamaan kasvustrategiaa. Olemme kiitollisia Arin mukana olosta. Ilman häntä ei Suomen Digimarkkinointia olisi olemassa”, kommentoi Jaakko Suojanen.

Omistajamuutosten ohella yrityksen työntekijöille eli digitovereille on annettu mahdollisuus liittyä yrityksen omistajiksi. Henkilöstön mukaan tuleminen yhtiön omistajajärjestelyihin vahvistaa yrityksen reippaaseen kasvuun tähtäävää tulevaisuutta.

Digitoverien osallisuus yhtiön omistajuudessa on olennainen osa Suomen Digimarkkinoinnin pitkän aikavälin strategiaa, koska sitouttamalla nykyisiä huippuosaajiaan yritys tekee liiketoiminnastaan entistä vakaampaa. Sisäisillä muutoksilla yritys kiteyttää arvojensa mukaista toimintaa digitaalisen markkinoinnin tuloksellisena kumppanina.

Työntekijöiden sitouttaminen osaksi omistajuutta vastaa yrityksen joukkuehengen strategiaa. Huippuosaajien osallisuus yrityksen sisällä vahvistaa entisestään tuloksellista ja innostavaa tiimipelaajuutta.

”Olen todella innoissani yritysjärjestelystä ja siitä, että ulotamme omistuspohjaa digitovereihin. Uusi järjestely konkretisoi vahvan kasvun strategiaamme”, Suojanen tiivistää.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Jaakko Suojanen jaakko.suojanen@digimarkkinointi.fi +358 40 809 8813

Lue lisää uutisia

  • SDM on yksi maamme parhaista työpaikoista vuonna 2026

    SDM on sijoittunut vuoden 2026 Great Place to Work -listalla Suomen 10 parhaan työpaikan joukkoon keskisuurten organisaatioiden kategoriassa.

    Lue lisää
  • Suomen Digimarkkinointi vaihtoi nimensä – ”Kansainvälinen kasvu vaatii uudistumista”

    Suomen Digimarkkinointi Oy on vaihtanut nimensä SDM Digital Oy:ksi. Nimenmuutos liittyy kansainvälistymistä koskevan strategian edistämiseen.

    Lue lisää
  • Pasi Viinamäki on nimitetty vastaamaan SDM:n tekoälykehityksestä

    Head of AI -roolissa aloittavan Viinamäen johdolla SDM jatkaa investointeja omien tekoälyratkaisujen kehittämiseen ja tekoälyosaamisen vahvistamiseen.

    Lue lisää
  • SDM uusi jälleen Great Place to Work -sertifikaattinsa – henkilöstötutkimuksesta korkeat tulokset

    Sertifikaatti on työnantajalle osoitus siitä, että yrityksessä on tutkitusti tyytyväiset työntekijät sekä luottamus yrityksen johtamista kohtaan on korkealla tasolla.

    Lue lisää
  • SDM lahjoittaa jokaisesta NPS-vastauksesta MIELI ry:lle

    Kuukausittain toistuvaan asiakastyytyväisyyskyselyyn vastaaminen kerryttää lahjoitettavaa summaa. Lahjoituskampanja kestää vuoden 2025 loppuun saakka.

    Lue lisää
  • SDM on mukana Googlen IGAP Lite -kasvuohjelmassa

    Google on valinnut SDM:n mukaan vuoden 2025 IGAP Lite -kasvukiihdyttämöohjelmaan (International Growth Agency Program Lite).

    Lue lisää
  • SDM Gaalassa kohtasivat digitoverit aveceineen

    SDM:n vuosijuhlassa juhlittiin yhteisiä onnistumisia ja digitoverien saavutuksia!

    Lue lisää
  • SDM on Great Place to Workin Suomen parhaiden listalla 2025

    SDM on jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista.

    Lue lisää
  • Aloitimme yhteistyön Otava Oppimisen palveluiden kanssa

    Toteutamme yhteistyössä MVG-strategian ja mittaamisen kattavan kokonaisuuden.

    Lue lisää
  • Suomen parhaita työpaikkoja luotsaava Great Place To Work® tavoittelee kasvua SDM:n avulla

    Olennaista on tehdä tuloksellista markkinointia kustannustehokkaasti. Lue yhteistyön tavoitteista!

    Lue lisää