Suomen Digimarkkinointi valittiin jälleen Vuoden Toimisto 2021 -finaaliin

SDM pääsi finaaliin sarjassa "Markkinointiteknologia – Suuret".

Suomen Digimarkkinointi (SDM) valittiin jälleen Vuoden Toimisto -finaaliin.

Lue myös Voitto kotiin Vuoden Toimisto 2024 -tutkimuksesta — jo neljännen kerran!

Sekä finalistit että Vuoden Toimisto -tutkimuksen voittajat valitaan täysin asiakkaiden antamien pisteiden ja palautteiden perusteella. Siksi jo finaaliin pääsy on merkittävä asia mille tahansa toimistolle.

Sarja määrittyy yrityksen tutkimusta edeltävän vuoden käyttökatteen mukaan. Kovan kasvun myötä SDM nousi tänä vuonna ”Markkinointiteknologia – Suuret”-sarjaan, mikä tekee finaaliin pääsystä entistä hienompaa.

Viime vuonna SDM voitti Vuoden Toimisto -tutkimuksen ”Markkinointiteknologia – Pienet”-sarjan.

”Asiakkaiden nopea ja henkilökohtainen palveleminen on suhteellisen helppoa, kun toimiston koko on pieni. Siksi on hienoa huomata, että olemme onnistuneet jatkamaan samaa henkilökohtaisen palvelun tasoa myös selvästi suurempana toimistona mitä olimme muutama vuosi sitten.” – Niko Lahtinen, Kaupallinen johtaja, SDM.

Lahtinen uskoo erityisesti kolmen asian johtaneen asiakkaiden tyytyväisyyteen.

”Olemme panostaneet viimeisen kolmen vuoden aikana paljon kulttuuriimme ja prosesseihimme. Kulttuuriin laitettujen panostusten myötä olimme 2020 Suomen 3. paras työpaikka, joten henkilöstömme vaihtuvuus on hyvin vähäistä. Se on yksi syy tyytyväisiin asiakkaisiin. Toisena tekijänä haluan nostaa ketteriin menetelmiin perustuvan projektinhallinnan, koska vain ketterät menetelmät sopivat tämän päivän nopeatempoiseen maailmaan, jossa jatkuva testaaminen on kaiken ytimessä.”

”Kolmas tekijä on MRACE®-mallimme, jonka kehitimme pitkälti viime vuoden Vuoden Toimisto -tutkimuksesta saamamme palautteen pohjalta. Mallin avulla pystymme johtamaan minkä tahansa yrityksen markkinoinnin kehittämistä dataan perustuen. Kaikki nämä kolme asiaa johtavat lopulta siihen, mitä jokainen asiakkaamme haluaa, eli mitattaviin tuloksiin.”

 

Lyhyesti Vuoden Toimisto -tutkimuksesta

Vuoden Toimisto tutkimus on sekä Suomen että Ruotsin merkittävin markkinointiviestintäalan tutkimus. Ruotsissa tutkimus järjestettiin nyt 21. kerran ja Suomessa jo viidettä kertaa. Suomessa Vuoden Toimisto tutkimukseen osallistui 57 toimistoa ja kilpailuun ylsi 53 toimistoa.

Tutkimuksen vastaajina ovat toimistojen asiakkaina olevat markkinointipäättäjät. Poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta, vastaajamäärä jopa kasvoi tänä vuonna, ja tutkimukseen saatiin 1067 kpl vastausta. – Regi Research & Strategi (Finalistit 2021)

Voittajat julkistetaan 11.3.2021.

Lue lisää uutisia

  • Suomen Digimarkkinointi vaihtoi nimensä – ”Kansainvälinen kasvu vaatii uudistumista”

    Suomen Digimarkkinointi Oy on vaihtanut nimensä SDM Digital Oy:ksi. Nimenmuutos liittyy kansainvälistymistä koskevan strategian edistämiseen.

    Lue lisää
  • Pasi Viinamäki on nimitetty vastaamaan SDM:n tekoälykehityksestä

    Head of AI -roolissa aloittavan Viinamäen johdolla SDM jatkaa investointeja omien tekoälyratkaisujen kehittämiseen ja tekoälyosaamisen vahvistamiseen.

    Lue lisää
  • SDM uusi jälleen Great Place to Work -sertifikaattinsa – henkilöstötutkimuksesta korkeat tulokset

    Sertifikaatti on työnantajalle osoitus siitä, että yrityksessä on tutkitusti tyytyväiset työntekijät sekä luottamus yrityksen johtamista kohtaan on korkealla tasolla.

    Lue lisää
  • SDM lahjoittaa jokaisesta NPS-vastauksesta MIELI ry:lle

    Kuukausittain toistuvaan asiakastyytyväisyyskyselyyn vastaaminen kerryttää lahjoitettavaa summaa. Lahjoituskampanja kestää vuoden 2025 loppuun saakka.

    Lue lisää
  • SDM on mukana Googlen IGAP Lite -kasvuohjelmassa

    Google on valinnut SDM:n mukaan vuoden 2025 IGAP Lite -kasvukiihdyttämöohjelmaan (International Growth Agency Program Lite).

    Lue lisää
  • SDM Gaalassa kohtasivat digitoverit aveceineen

    SDM:n vuosijuhlassa juhlittiin yhteisiä onnistumisia ja digitoverien saavutuksia!

    Lue lisää
  • SDM on Great Place to Workin Suomen parhaiden listalla 2025

    SDM on jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista.

    Lue lisää
  • Aloitimme yhteistyön Otava Oppimisen palveluiden kanssa

    Toteutamme yhteistyössä MVG-strategian ja mittaamisen kattavan kokonaisuuden.

    Lue lisää
  • Suomen parhaita työpaikkoja luotsaava Great Place To Work® tavoittelee kasvua SDM:n avulla

    Olennaista on tehdä tuloksellista markkinointia kustannustehokkaasti. Lue yhteistyön tavoitteista!

    Lue lisää
  • Martela etsi selkeästi koordinoitua digimarkkinoinnin kokonaisratkaisua – toteuttajaksi SDM

    Työ- ja oppimisympäristöjä kehittävä Martela etsi proaktiivista ja kokonaisvaltaista digimarkkinoinnin kumppania, joka ottaa kantaa, antaa näkemystä sekä muuttaa aiemmin p...

    Lue lisää